maanantai 11. heinäkuuta 2011

Tallinnassa

170nm, 22 tuntia, keskinopeus siis 8,1kn. Matka yhdellä halssilla genoa1:llä, hetki kokeiltiin alkumatkasta genoaa ja code0:aa mutta helppoa purjehdusta ilman minkäänlaista rehkimistä ja tosiaan vauhtia riitti, toisin kuin meillä kisoissa koskaan. Aamuyöstä vähän Yanmarinilla lykättiin lisää vauhtia kun tuuli hieman tyyntyi.Matkalla katseltiin kolme elokuvaa ja nukuttiin, kahden tunnin ajovuoroilla.

Hieman on tankki tyhjä kuluneen viikon jälkeen. Reissu oli hieno ja oli hauskaa! Ensi vuonna uudestaan? Kyllähän sitä Gotland Runt sijoitusta pitäisi päästä parantamaan kun nyt sijoitus heikkeni viimevuodesta, tosin ensi vuonna sijoituksen parantamisen pitäisi olla jo huomattavasti helpompaa =)!

Seuraavaksi BOW elokuun alussa...


- Posted using BlogPress from my iPad

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

24h purjehdus Sandhamn - Tallinna

Suunitelmien mukaan lähdettiin heti aamulla siirtämään Pegasus kotisatamaan Piritaan. Ruotsalaisella miehistöllä oli vähän nihkeä aamu, mutta kummasti poikiin tuli vauhtia kun selvisi että seuraava lautta mantereelle lähtee puolen tunnin kuluttua.

Tankin kautta lähdettiin merelle, heti kun Sandhamnin edustan karikotm oli Kierretty, nostettiin iso ja genaakkeri ja otettiin autopilotilla trackki kohti Naissaaren eteläkärkeä, matkaa 170nm. Tuulta 5-8ms SW. Genaakkerilla vauhtia 9kn mutta tuuli kulma hieman liian tiukka, joten vaihdettiin code0 tilalle. Vauhtia riittää yli polaarien kaiken aikaa, autopilotti vaan on hidas oppimaan, mutta kaiken kaikkiaan leppoisaa menoa.

Nyt katsellaan Top Gunia ja mennään leppoisaa 9kn keskinopeutta kohti Tallinnaa. Mistä se johtuu, että kisassa venettä ei saada kulkemaan mutta nyt pienellä miehistöllä, täysillä tankeilla vedetään polaarien ylärajoilla ja ylikin ilman minkäänlaista eforttia?


- Posted using BlogPress from my iPad

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Hanko - Sandhamn Race tulokset

Toinen sija Hanko - Sandhamn Racessa! Wafi meni edelle, mutta sehän oli tiedossa. Nyt on siis ainakin okin syy juhlia ja senhän tämä miehistö osaa!

Mainittakoon nyt myös miehistö kokonaisuudessaan:

Rolle (FIN)
Robert (FIN)
Anssi (FIN)
Esa (FIN)
Jussi (FIN)
Daniel (SWE)
Owe (SWE)
Arto (SWE)
Henrik (SWE)
Svinge (SWE)
Ingemar (SWE)

Kiitos, Tack, Thank You guys!


- Posted using BlogPress from my iPad

Maalissa 13:40

Päästiin maaliin! Meni melko heikosti Gotlannin kierto, mutta sinne ja sieltä pois ihan mallikkaasti.

Sijoitukset raportointipisteillä:
Ekoknöllen 28
Fårö fyr 23
Östergarn 2
Hoburgs rev 37
Knolls Grund 39
Visby 43
Gotska Sandön 34
Almangrundet 25?
Maalissa ???

Melkoista ylämäkeä alussa mutta ikävää alamäkeä loppua lukuunottamatta. Käytännössä koko matka spinnuteltiin.

Viimeisenä yönä tapahtui pahempi kämmi, kun spinaakkeri solmiutui etustaakiin jiipatessa. Tähän hässäkkään kului 1,5 tuntia, kaksi kaveria kävi mastossa kunnon aallokossa, pimeässä, puomin nostin jouduttiin katkaisemaan mutta purje säilyi ehjänä. Loppumatka olisikin ollut tuskainen ilman spinnua.

Viimevuoden sijoitus, 26. saattaa jäädä haaveeksi tänä vuonna mutta kaiken kaikkiaan mukavaa oli, kuten pitikin.

Vene alkaa olla satama kunnossa, nyt miehistö kuntoon! Palaamme jälkitunnelmiin myöhemmin ja kuviakin tulee ensi viikolla. Huomenna Pegasus kohti Tallinnaa, toivotaan taas yhden halssin reissua, sillä vajaa miehistö saattaa huomenna olla hieman väsynyt!


- Posted using BlogPress from my iPad

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Knolls Grund kierretty klo 10.53

Yö oli kyllä tuskallinen, pyörittiin välillä ympyrää pääsääntöisesti ei kuitenkaan ainakaan kuljettu mihinkään. Sumua aamuyöstä niin ettei edes mitään nähty, muutama sumutorvi kuitenkin töräytteli välillä. Aamu seitsemän jälkeen tuuli alkoi viritä ja saatiin kunnon vauhdit joksikin aikaa.

Puolen päivän aikaan tuuli taas kuoli ja "safetycar" kokosi kaikki yhteen, saavutettua etua siis taas menetetään. Harrastamme purjesulkeisia, eli vaihtelemme tihuvaan genoa1, code0 ja spinun välillä, juuri vaihteeksi nousi code0. Gotlannin rannikko jo siintää mutta Visby on sumuverhon takana.

Lämmin päivä kaiken kaikkiaan, tuulet vaihdelleet 0 ja 4,5ms välillä, nyt 1ms. Katsellaan taas, saattaa Munkkällaren kutsua kovasti kun Visby on näkyvissä mutta näillä mennään edelleen, nyt kisataan, sitten juhlitaan, jos juhlitaan =)...


- Posted using BlogPress from my iPad

torstai 7. heinäkuuta 2011

Hoburgs rev lähestyy, erittäin hitaasti

Joo, pläkä! Nämä alkavat olla meille niin kovin tuttuja. 57/63 venettä ilmoittautunut edellisellä raportointipaikalla ja edelleen ollaan sijalla 2. Vaikea kuitenkin uskoa, sillä alkaa Gotlannin eteläisillä vesillä olla purjetta siihen malliin, että sijoituksemme tuskin pitää, toivotaan kuitenkin parasta.

Parissa tunnissa ilmoittautuminen siis Gotlannin eteläkärjessä. Vauhtimme vaihtelee 1-6 solmun välillä, keskimäärin ehkä kuitenkin noin 2.

Kisa jatkuu...


- Posted using BlogPress from my iPad

Östergarn ohitettu klo 7:50

Östergarnille valitsimme ulomman reitin, kuten Expedition suositteli ja nyt näyttää ihan hyvälle. 36 venettä kun on tällä hetkellä tuloslistoilla, olemme sijalla 2. Edellisellä raportointipaikalla olimme 23. Tämä selittynee Gotlannin rannikolla olevasta tyynemmästä alueesta, jonka ilmeisesti kiersimme, vaikka heikkoa tuulta oli meilläkin. Toisessa luokassa kilpaileva Luffe 48 on juuri edellämme ja tehnyt samanlaisen nuosun luokassaan.

Sijoitus saattaa toki muuttua mutta seurataan sitä Täältä.

Nyt suoraan spinnuttelua kohti Hoburgs reviä Gotlannin eteläkärjessä, matkaa 21nm. Tuulta 5ms N.


- Posted using BlogPress from my iPad

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kohti Almangrundettia

Startti meni ihan mallikkaasti, ensimmäisen kymmenen joukossa viivan yli. Ei kummempia ongelmia, genoa1 ylhäällä viivalle ja paukn tullessa spinnu ylös. Spinu olisi voinut nousta nopeamminkin mutta nyt näin.

Almangrundetilla spinnujiippi, noin 10 min kuluttua. Tuulta 6-7ms NE, seuraavaksi kohti Nynäshamnin Ekoknöllenia. Neljäntenä Almangrundetilla.

Yhteydet alkaa heiketä, palataan kun kenttää taas löytyy.


- Posted using BlogPress from my iPad

Lähtö viivästynyt...

Syytä ei tiedossa, mutta lähtö on viivästynt puolella tunnilla. Tarkoittaa sitä, että luokkamme SRS Bravo lähtee klo 13.15.

Laiturista irroittautuessa oli hieman oli hankaluuksia, keulapotkuri jumittui päälle, onneksi Wafi selvisi ilman osumia kuitenkin ja keulapotkuri saatiin sisään, jottei mennyt kisa ihan persiilleen.

Juuri ensimmäisen luokan lähtöpaukku tuli, eli vajaa 45min lähtöön!


- Posted using BlogPress from my iPad

Åf Offshore Race - Gotland Runt

Starttiin aikaa vajaa kolme tuntia! Kaikki toiminnassa, miehistö, vene ja varusteet. Myös 3G yhteys on, joten päivityksiä pitäisi saada matkan varrella, se jää kuitenkin nähtäväksi.

Tulossa spinnustartti ja samassa lähdössä 65 venettä, saattaa siis tulla mielenkiintoiset paikat ja keulilta olisi hyvä lähteä. Tuuliennusteet ja Expedition sanoo että pe-la yönä ollaan maalissa. Muutama pläkä on tiedossa mutta katsotaan mihin tuuliennusteet muuttuvat. Näillä näkymin spinnulla mennään melkompitkälle.

Onnea kisaan siis!


- Posted using BlogPress from my iPad

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Vettä pilssissä

Yön aikana tuli ihmeteltyä, miksi pilssipumppu käy muutaman minuutin välein. Nyt aamulla asiaa piti alkaa oikein tutkia ja tosiaan useimmissa pilssin osissa oli enemmän tai vähemmän vettä. Kaikki luukut avattiin ja tyhjennettiin, mutta toisiin vettä tuli kokoajan lisää.

Riittävästi kun asiaa tutkittiin, löytyi syy. Uimatason suihku on rikki ja kun paine on päällä, valuu vesi suoraan taaimmaiseen boksiin, josta se pikkuhiljaa valuu pilssiin ja sen eri osiin, koska dreinit ovat osaksi tukossa. Yön aikana siis olis muutama sata litraa vettä valunut pilssiin ja tästä syystä pumppu käy tiuhaan.

Nyt ongelma on havaittu ja korjattu, vielä pitää odottaa että kaikki vesi valuu pilssipumpulle ja se vie aikaa.


- Posted using BlogPress from my iPad

Åf Offshore Race - Gotland Runt 2011

Srs bravo -luokassa purjehditaan, viime vuoden sijoitus 26/51. Rata löytyy täältä http://race.ksss.se/PageFiles/731/Alfa-Bravo.pdf, keltaista siis seurataan.

Toistaiseksi meillä ei ole vehkeitä sijainnin ilmoittamiseen livenä mutta asiaan perehdytään tänään vielä. Myös miehistö on tämän päivän jälkeen täydessä mitassa kun Esa ja Owe saapuvat.


- Posted using BlogPress from my iPad

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Korjaus maalijärjestykseen!

Todellakin, ensimmäisenä maalissa oli Magnum, toisena Vivien, sitte Wafi ja vasta neljäntenä me. Parhaan suorituksen teki kuitenkin varmasti Silva, joka tuli vajaa tunti meidän jälkeen First 36.7 veneellä

Tässä kohtaa alkaa varmasti kaikki olla jo maalissa. Onnittelut kaikille kanssakilpailijoille!

Nyt jälkikäteen kaikilla olemassa olevilla tuulitiedoilla reitin optimointi näyttää aika erilaiselta kuin käyttämämme reitti. Emme seuranneet ohjelman optimoimia reittejä, vaan mentiin vähän optimoitua reittiä mukaillen ja hyvinhän siinä ei käynyt. Joko siis luotetaan tai ollaan luottamatta, ei mitään kultaista keskitietä ole tässä suhteessa. Ymmärtääksemme ensimmäisenä maaliin tullut Magnum kiersi tyynimmän alueen pohjois puolelta kun me menimme keskeltä läpi. Mitä tästä voidaan oppia?

Kohti uusia haasteita siis ja loppuu se vanhojen muistelu. Sekin päivä toivottavasti vielä nähdään kun meillä kaikki menee nappiin. Paljon on myös positiivista, kielimuuri ei enää niinkään aiheuta ongelmia. Myös miehistö alkaa pari kisaa yhdessä purjehdittuaan toimia kunnolla. Edelleen joku viisas on sanonut "lahjattomat harjoittelee" me siis vain kisaamme ja katsotaan miten käy =)!



- Posted using BlogPress from my iPad

Hanko -Sandhamn, maalissa

Vaihtelevat tuulet jatkuivat koko päivän. Vasta kolmen aikaan alkoi tuulla ja päästiin hyvää vauhtia Almangrundetille, jossa genoa1 ylös ja tiukkaa kryssiä maaliviivalle. Saatiin sentään spinnulla 10kn rikki useampaankin otteeseen ja kryssivauhtikin oli kohdallaan.

Muita ei maalia lähestyttäessä edessä nähty kuin Wafi mutta laiturissa oli myös Vivien, FG43. Siis kolmantena maalissa klo 17.27, eli reitin valinnat eivät edelleenkään onnistuneet täydellisesti. Lienee paikallaan pientä palaveria, kuinka Expeditionia tulisi seurata. Joko seurataan tai sitten pers tuntumalla mutta ainakaan soveltaminen ei ole paras vaihtoehto =).

Tarina jatkuu... Nyt vene ja miehistö kuntoon!


- Posted using BlogPress from my iPad

Hanko - Sandhamn Race, part three

Yövahdit lusittu ja tuultakin on taas, WNW 7ms. Useampaan otteeseen on Expeditionilla laskettu optimaalista reittiä, mutta aina se tuntuu hieman vaihtelevan. NMEA -datan syöttö olisi hyvä saada kuntoon mutta ei taida onnistua vielä Gotland Runttiinkaan.

Reaaliaikainen tuulitieto ennusteiden lisäksi helpottaisi huomattavasti tilannetta. Myöskään ulkoinen GPS -loggeri ei oikein tunnu toimivan, säädettävää siis riittää. Toisaalta ihan pieleenkään ei ole Expedition opastanut, hankalinta tuntuu olevan tuuliennusteiden ajastaminen oikea-aikaisiksi.

Spinnulla siis edelleen jatketaan Almangrundetille saakka (44,2nm @254*), todennäköisesti yksi jiippi vielä ainakin tulossa, paitsi jos tuuliennusteet oikeasti pitävät paikkaansa.


- Posted using BlogPress from my iPad

Hanko - Sandhamn Race, part two

Yövahdit vaihtuvat, kahdella vahdilla mennään. Tuuli on ennusteita edellä noin 4 tuntia ja jonkin verran heikompaa. Spinnulla viimeinen kolmen tunnin vahti, sitä ennen genoa1 ja code0 vaihtoja.

Nyt tuntuu tuuli hieman tasoittuvan itään ja pientä vetoa saadaan spinnuun. Tavoitteena nyt hieman leikata yläs ja jiipata seuraavassa vaihdossa, jos ei ihmeempiä tapahdu. Wafi ja joku muu lähellä, eli kirittävää löytyy...


- Posted using BlogPress from my iPad

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Hanko - Sandhamn Race, part one

Startti klo 16.15 meni meiltä heikosti, ei tosin oltu ainoita mutta kyllä omat paukut pitäisi tunnistaa?

Alku meni Hanko 1 -merkille spinnulla, sen jälkeen hetkeksi genoa 1 ja vielä code 0. Tuulta ennusteiden mukaiset 4ms NW. Mukavasti saatiin stratissa hävityt kiinni mutta sitten alkoi tuuli temppuilla. Nyt tuulta 1,4ms N ja purjesulkeiset jatkuu. Viimeisen tunnin aikana ollut genoa1, code0, genaakkeri ja taas genoa1.

Näillä mennään! Wafi taas tavoitettu, muutama vielä edellä. Nyt matkapuhelinverkko alkaa takkuamaan. Palaamme taas yhteyksien päässä!


- Posted using BlogPress from my iPad

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Hankoon

Pegasus sai viimeisen silauksen perjantaina kun pohja pestiin ja sliipattiin ja purjeet tulivat huollosta. Genoa1, genoa3 ja spinnu korjattu. Ainoastaan spinnussa selkeä repeämä Volvo Suursaari Racen jäljiltä.

Perjantai iltana vene purjejdittiin Suomenlahden yli Inkoon edustalle ja lauantaina jatkettiin kohti Hankoa. Hämmästyttävää on se, että päivän piti olla lähes tuuleton mutta niin vaan pienellä miehistöllä genaakkerilla vauhtia riitti jopa 10kn, tuulen ollessa E 7ms. Kilpailuissa kun nopeudet tuntuu olevan jotain paljon vähemmän?

Ennen Hankoa kalibroitiin tuulimittarit ja saatiin ne näyttämään jokseenkin järkeviä lukuja. Myös Expedition ongelmia yritettiin ratkoa. Vielä puuttuu NMEA - tiedot ohjelmalta jotta homma toimisi täydellisesti. Ongelmana tuntuu olevan Raymarinen PC-interface, josta ei tunnu tietoa ulos saatavan vaikka asiaa on nyt tutkittu itse ja muutaman "asiantuntijankin" kanssa.

Miehistön ruotsalainen osa saapui Hankoon illalla ja olivathan he jo hyvässä Hangon Regatta tunnelmassa tullessaan. Ilta meni taktikoidessa, kuulumisia vaihtaessa ja Hangon menoa seuratessa. Vaikka ei ole kuulemma meno Regatassa enää entisellään väkeä kyllä edelleen riitti.


- Posted using BlogPress from my iPad

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Miesten purjehduksen loppu

Ukkosen jyristämän yön jälkeen heräiltiin omaan tahtiin. Hannu oli jo ehtinyt käydä aamusaunassa kun muut vasta heräili. Aamiaisen ja suihkujen jälkeen laitettiin Matildaa kuntoon, käytännössä siis siivottiin ja siirrettiini vene eilen sovitulle, paremmalle paikalle 11. päivän lepoon. Kaiken kaikkiaan 12. päivän paikka Airistolla sähköineen kaikkineen maksaa 200€, mielestäni ei paha hinta mutta ei nyt ihan ilmainenkaan. Mutta onneksi paikalla on myös aina joku eli pahemmassakaan kelisää ei tarvitse Matildasta kantaa murhetta.

Pieni epäilys satamapoikien aktiivisuudesta kuitenkin on olemassa, sillä kausipaikalla Airistolla seisova Jeannau 50 DS ei ollut viime öisen ukkosen jälkeen saanut tarkistusta. Perä köysi oli kokonaan irti, keula painoi laituria vasten ja veneen perä oli vain hiuskarvan päässä naapuriveneen kyljestä. Vene oli alunperinkin ala-arvoisesti kiinnitetty, mutta mehän reippaina poikina pistettiin vene kiinni kunnolla kun lukitsemattomasta lattia luukusta löydettiin vielä yksi köysikin lisää. Ei siis ketsä veneen omistajan kiitellä =).
Kallis vene ois kyllä hyvä kiinnittääkin...
Ei missään nimessä näin...
Vaan näin!
Harria tultiin noutamaan Airistolta ja päästiin Hannun kanssa samalla kyydillä Turkuun, Kupittaan asemalle juuri sopivasti yhden junan lähtöön Helsinkiin mutta kas kummaa VR hoitaa, juna 45 minuuttia myöhässä.

VR osoitti jälleen, aina myöhässä

Kaiken kaikkiaan mukava purjehdus jota ainakin kelit suosivat. Tuulia olisi saanut olla enemmän mutta päästiin sentään purjehtimaankin. Kuumuus ei yleensä merellä ole ongelmana, mutta meriveden lämmettyä kunnolla on merelläkin jo tukalan kuumaa. Pienistä ja suuremmistakin ongelmista selvittiin kunnialla ja leppoisaa oli kaiken kaikkiaan. Huomisesta eteenpäin päiviellään sitten taas Pegasuksen blogia kun sunnuntaina starttaa Hanko - Sandhamn Race ja keskiviikkona Gotland Runt.


- Posted using BlogPress from my iPad

torstai 30. kesäkuuta 2011

Miesten purjehdus, 4. ja viimeinen purjehduspäivä

Aamu valkeni taas lämpimänä ja aurinkoisena, tosin hieman oli pilviä oli taivaalla näkyvissä. Heräiltiin ennen ysiä, syötiin aamiaiset ja käytiin aamusaunassa. Saunan jälkeen tutustuttiin Kasnäsin "toriin" ja syötiin rauhassa vielä jäätelöt.

Klo 11.15 irtauduttiin laiturista ilman ongelmia, vetoakseli pysyi kiinni ja maasähkökaapelikin oli ajoissa irroitettu. Tuulta oli S 3-5ms joten aukaistiin purjeet ja rauhallisessa n. 4 solmun vauhdissa yritettiin narrata illallistakin, mutta sehän luonnollisesti jäi saamatta.

Helsingholmia läheatyttäessä kyllästyttiin heikkoon tuuleen, otettiin purjeet sisään ja kone käynnistettiin, kun ensin oli tarkistettu vielä vetoakselin pulttien olevan kunnolla kiinni. Koneella puksuteltiin Gullkronan yli kohti Pensaria ja juuri ennen Pensaria Hannu väsäsi lounaaksi " saaristolais lehmän paskaa" fetasalaatin kera, joka muuten oli äärettömän hyvää.

Ruokaillessa edettiin isolla rauhalliseen tahtiin ja hetki päästiin purjeilla oikein kunnolla eteenpäin kunnes tuuli taas tyyntyi täysin Pensarin ohi tultuamme, joten loppu matka ajeltiin koneella Airistolle.

Airistolla, pienen satamapyörittelyn jälkee, kiinnityimme kyljelle uloimpaan laituriin. Matilda oli päätetty jättää viikoksi lepoon juuri Airistolle, joten parempaa paikkaa käytiin kyselemässä satamatoimistosta. Saimme järjestettyä hyvän paikan, jossa Matilda pysyy keleistä riippumatta ja onhan siellä satamapojat vahtimassa. Saamamme paikka oli varattu, mutta seuraavana aamuna ennen lähtöä siirrymme oikealle paikalle.


Tukahduttavan ilman ajamina nautimme virvokkeita Airiston lomakylän ravintolassa ja käytiin vielä toistamiseen ottamassa mittaa toisitamme minigolf radalla. Tällä kertaa sijoitukset olivat edellisestä illasta päinvastaiset, eli Harri voitti, Jussi toisena ja Hannu tällä kertaa viimeisenä.


Hikisen golf -kierroksen jälkeen Jussi kävi uimassa veneen perästä (merivesi +22 astetta). Virkistäytymisen jälkeen läksimme taas rannan ravintolaan nauttimaan aivan loistavat hampurilaiset ja muutavat virvoitusjuomat.

Ilta menikin veneellä istuksiessa ja lämmintä ja tyyntä iltaa ihmetellessä. Taivaanrannassa hiemän jo välähteli, eli ukkosta oli tulossa. Puolen yön aikaan satamaa lähestyi hiljalleen Espoolainen Bavaria, joka aikansa satama altaassa ihmeteltyään päätti tulla kylkikiinnitykseen Matildan perään. Kaikki ei mennyt kuitenkaan kuten elokuvissa, vaan ensin kippari ajoi veneen Matildan etupuolelle suoraan laituriin. Tähän emme ehtineet reagoida ja kippari totesi vain tyynesti:"en mä näin sitä ajatellut". Tämän jälkeen peruutus kylkikiinnitykseen onnistui jokseekin hyvin, tosin syy ihmeelliseen tohelointiin löytyi kyseisen "Espoolaisen Bavarian" kipparista joka oli selkeästi kännissä ja huomattavasti enemmän kuin kukaan meistä, vaikka koko ilta oli virvokkeita nautittu. Loppu hyvin kaikki hyvin, Bavariakin pääsi turvallisesti laituriin ja oli aika mennä nukkumaan.


Pian nukkumaanmenon jälkeen alkoi voimakas ukkonen joka tärisytti oikein kunnolla.


- Posted using BlogPress from my iPad

Miesten purjehdus, 3. päivä

Aamu valkeni taas aurinkoisena, lämpimänä ja tyynenä, kuten ennusteet kertoivat. Heräiltiin rauhassa ysin maissa, syötiin aamupalaa ja käytiin aamusaunassa. Aamutoimien jälkeen Hannu ja Jussi lähti kauppaan ja Harri täyttämään vesitankkeja.

Itämeren portin laiturista irtauduttiin klo 12.15. Irtautuminen sujui ongelmitta mutta maasähkökaapeli oli kaikilta unohtunut, mutta naapuri veneen rouva auttoi sen vielä irti niin päästiin matkaan. Onneksi kaapeli oli kelalla takakaiteessa, joten vaurioita ei syntynyt ja päästiin mukavasti matkaan.

Itämeren Portti jää taakse.

Koneella ajeltiin Hankoniemen ympäri ja Hangon läntisen selälle päästyämme, kaikista tuuliennusteista huolimatta tuulta olikin mukavasti noin 5m/s, välillä jopa 7m/s, etelästä. Ei muuta kuin genaakkeri ylös ja rallattamaan vauhdilla kohti Kasnäsiä. Nopeutta oli välillä kahdeksaakin solmua, keskimäärin noin seitsemää.
Iso piti ottaa sisään kuvauksen ajaksi.
Selän ylityksen jälkeen Genaakkerin tilalle Genoa. Genaakkerin lasku sujui ongelmitta, mutta kyllä siinä kiskoa saa, että purjeen saa kastumatta yksin kannelle kun toinen päästää fallia. Pieni palovamma tästä käteen, ei muuta. Loppu matka mukavasti purjein.

Kasnäsin edustalla purjeet alas ja kone käyntiin, mutta jostain syystä ei vaihde kytkeytynyt, vaikka kaasuvipu tuntui toimivan normaalisti. Pikainen tarkistus kaukohallintalaitteeseen kertoi sen toimivan normaalisti. Seuraavaksi tarkistamaan konetila. Pikaisen tarkistus jälkeen löytyi ongelma, vetoakseli oli irronnut vaihteesta koknaan ja työntynyt kiinni läpivientiin. Pultit olivat näkyvissä pilssissä, joten äkkiä kone sammuksiin ja isopurje ulos sen verran että Harri sai pidettyä hieman vauhtia ja suuntaan kun Jussi ja Hannu korjasivat ongelmaa. Onneksi vetoakselin sai vedettyä paikalleen ja pultit jotenkin kiinni, jotta uskallettiin hissuksiin ajella Kasnäsin laituriin ilman ongelmia. Laiturissa n. klo 16.

Vetoakseli kiinnitettynä...

Jussi ja Harri lähti selvittelemään korjaajia ja maksamaan Kasnäsin 20€ satamamaksun. Lähin korjaaja tai varaosat ovat Taalintehtaalla mutta tarkemmin asiaa tutkittuamme päädyimme käyttämään vanhoja pultteja, koska niistä ei juuri vahinkoa löytynyt. Oikeilla työkaluilla pultit saatiin kunnolla kiinni, jatkossa pitää tilannetta vain vähän tarkemmin tarkkailla.

Mielenkiintoisinta tässä kaikessa on se, että koneen on vajaa 10 tuntia sitten huollatettu, johon kuuluu myös näiden pulttien tarkistus. Huoltoliike saa tästä moitteita vielä... Todennäköistä on ettei näitä koskaan ole tarkastettu ja kun huolloista on maksettu ei ole itsellenikään tullut mieleen asian tarkistaminen mutta tämän jälkeen tulee. Kaiken kaikkiaan äärettömän nopeaa ja neuvokasta toimintaa asian korjaamiseksi.

Tarkkoja putteja...
Hannu teki hyvät ruuat, pasta bolognese ja feta salaatti, jonka jälkeen väki väsähti. Myöhemmin illalla vääntäydyttiin vielä minigolffia pelaamaan ja yksille. Ennen nukkumaan menoa Hannu teki vielä lämpimät leivät, jotta uni maistuisi vielä paremmalle.
Kasnäsin auringonlasku.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Miesten purjehdus, 2. Päivä (part two)

"purjehdus" jatkui yhtä mielenkiinnottomana Koneella ajeluna Hankoon saakka. Tuulta 0,5-1ms vaihtelevista suunnista. Yksi hylje kävi etäältä matkan tekoamme ihmettelemässä mutta edes kunnon kuvaa ei tästä saatu.

On se hylje siellä kun oikein katsoo...

Suomen rannikon tultua näkyviin ja tultiin kännykkäverkon päähän, alkoi joka jätkä surffailla Ipadeilla kovin hitailla yhteyksillä. Mielenkiintoisimpana kohteena lähinnä tulevien päivien tuulet, jotka valitettavasti eivät lupailleet hyvää Utön suunnitelmille. Koomista katseltavaa kun autopilotti ajaa ja kolme äijää tuijottaa tablettejaan =)!

Ipadit tehokäytössä, yksi on kuvasta vielä poissa.

Hangon Itämeren porttiin saavuttiin juurikin plotterin koko päivän ilmoittamaan kellon aikaan, eli klo 20.44. Välittömästi rantautumisen jälkeen suuntasimme käyntimme kohti Classic Pizzaa jossa jo päivän aikana keskustelemamme pitsat löysi oikeaan osoitteeseen. Illallisen jälkeen suuntasimme takaisin veneelle, jossa muutaman neuvoa antavan avittamina löimme huomisen suunnitelmat lukkoon; kohti Kasnäsiä kun tuulia ei vain ole luvattuna. Huomisen ohjelmaan kuuluu myös Matildan seuraavan viikon laituripaikan metsästäminen kun itse olen Gotland Runtissa ja harri mökillä.

Nukkumaan juuri puolen yön aikaan toivoen että se tuuli jostain kuitenkin huomiselle viriäisi. Kelit ovat vastanneet täysin viimevuotisia vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Sää on siis mitä mainioin mutta tuulet liian heikkoja...


- Posted using BlogPress from my iPad

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Miesten purjehdus, 2. Päivä (part one)

Aamulla heräiltiin omaan tahtiin, syötiin maittava aamiainen ja käytiin suihkussa, kuka veneellä, kuka Old City Marinan loistavissa suihkutiloissa. Itse hoidin jopa muutaman työsähköpostin marinan langattomassa verkossa ja tutustuin viimeisimpiin säätietoihin, jotka eivät valitettavasti olleet muuttuneet parempaan suuntaan. Jo illalla olimme päättäneet suunnata kohti Hankoa, johon Tallinnasta on 60merimailia.


Hannu ja Jussi kävivät ostoksilla, lähinnä ruokaa päivän ja hieman juomaa useammankin (toivottavasti) tarpeisiin. Tatu poistui seurastamme lautalle kohti Helsinkiä. Klo 12.15 pyysimme luvan ajaa ulos tukahduttavan kuumasta satamasta ja suuntasimme Tallinnan lahdelle jossa ennusteista poiketen oli NW 4ms tuulta. Iso apuna suntasimme suorimmalle reitille kohti päämäärää.

Nyt tätä kirjoittaessa klo 15.08, Harri nukkuu sisällä ja Hannu ulkona. Suomenlahti peilityyni, vain pientä maininkia. yanmar laulaa 2400kierroksella ja vauhtia 7,6kn. Tätä vauhtia Hangossa joskus yhdeksän maissa. Juttu siis jatkuu...


- Posted using BlogPress from my iPad

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Miesten purjehdus 27.6.-1.7.2011

Jo perinteisen miesten purjehduksen aloitus heti juhannuksen jälkeen. Aiempina vuosina suunnitelmat ovat olleet selkeät mutta tänä vuonna päätimme mennä tuulten mukaan. Jo sunnuntai iltana ennusteet povasivat länsituulta, jolloin luonnollisena vaihtoehtona on tietysti Helsingistä lähdettäessä Tallinna. Mukana matkassa viimevuoden tapaan Harri, Hannu, Tatu ja Jussi.

Maanantai aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupäivällä tehtiin bunkraukset perinteiseen tapaan Stockan herkussa jonka jälkeen venettä vaslistelemaan Hoskille Lauttasaareen. Vesitankit täytettiin ja välivantit kiristettiin jonka jälkeen tankille vielä tankkaamaan 109 litraa dieseliä tankkiin. Aiemman tankkauksen moottorituntien perusteella kone on vienyt 6litraa tunnissa, tosin tässä ei ole mukana lämppärin käyttöä ja muutamaa generaattorikäyttöä mutta tämän perusteella jatkamme siis polttoaineen riittävyys laskelmia. Ongelmallista veneessä (Oceanis 46) on, ettei tankkien mittareihin voi luottaa lainkaan!

Klo 11.50 irtauduimme tankkauslaiturista kohti tallinnaa. Heti aallonmurtajan jälkeen nostimme purjeet ja suuntasimme suorinta reittiä kohti Tallinnaa. Sä oli mitä parhain mutta merellä oli kuitenkin kylmä, 14 asteisen meriveden jäähdyttäessä tuulessa ilmaa. Tuulta luvattu 5-7ms lännestä, välillä hieman lounaan suuntaan kääntyen. Purjeilla päästiin mukavaa vauhtia koko matka, vasta Tallinnan sataman suulla laskettiin purjeet ja saatuamme luvan ajaa satama-altaaseen, ajoimme Old City Marinaan. Laiturissa kiinni klo 18.30. Keskinopeutta 45merimailin Suomenlahden ylitykselle siis 6,8kn.

Matkalla ainoa murhe tuli lihapullien ja perunamuusin lämmittämisestä kun generaattori ei suostunut käymään. Nälän ajamana ongelma paikannettiin nopeasti jäähdytysveden kierron puutteeksi ja ratkaisuksi täytettiin merivesisuodattimesta vettä kiertoon ja homma toimi taas. Ilmeisesti talvella tyhjennetyt putket olivat jättäneet ilmalukon jäähdytysvesiputkeen, jolloin generaattori ei vain jaksanut pumpata jäähdytysvettä. Jos joku ihmettelee, mihin tarvitaan generaattoria ruuanlämmittämiseen niin tietysti mikro tarvitsee virtaa=).

Illalla kävimme syömässä hyväksi todetussa Vana Emä Juurekessa aivan loistavat ankat. Muutamassa kuppilassa käytiin vielä haistelemassa Tallinnan kansainvälistä tunnelmaa ennen veneelle siirtymistä ja nukkumaan menoa.

Loistava alku kesälomalle ja etenkin kesäloman purjehduksille. Päivityksiä satelee yhteyksistä riippuen lähes päivittäin seuraavat neljä viikkoa ja kuvia lisäillään aina parempien yhteyksien päästä...


- Posted using BlogPress from my iPad

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Volvo Suursaari Race 2011

Kisaraportteja voi käydä jatkossa seuraamassa osoitteessa sypegasus.blogspot.com


Tämä blogi jatkossa linkittää kisajuttuihin, mutta käytännön syistä blogit pidetään erillään jotta muukin miehistö voi osallistua sen tekemiseen. Täällä seurataan jatkossa muita purjehduksia, jotka starttaavat heti juhannuksen jälkeen kun Lomat alkavat.

Lomasuunnitelmissa ensin viiden päivän "miesten purjehdus", päämäärä vielä tuntematon, katsotaan mihin tuulet kuljettaa. Tämän jälkeen Pegasuksen siirto kohti Hankoa kun 3.7. starttaa Hanko - Sandhamn Race ja heti perään Gotland Runt. Sen jälkeen vene Tallinnaan ja pikalaivalla taas Helsinkiin tai missä Matilda tuon kisaviikon majaileekaan. Vielä pari viikkoa leppoisaa lomapurjehdusta josta ei sen suurempaa suunnitelmaa vielä ole. Katsotaan kelejä ja sen mukaan mennään.

Päivityksiä pyrin tekemään lomalla säännöllisesti ja tosiaan kisablogia päivitetään myös kilåailujen aikana aktiivisesti. Gotland Runt on tästä hyvä esimerkki kun kisaan tarjotaan maksutonta verkkoratkaisua veneeseen joka toimi viime vuonna yllättävän hyvin.


- Posted using BlogPress from my iPad

torstai 2. kesäkuuta 2011

Purjeiden testausta 31.5.2011

Syksyllä tuli tilattua uusi isopurje ja genoa1 H323 -veneeseen. Purjeet tilattiin Meripurjeelta lähinnä palvelun, kilpailukykyisen hinnan ja sopivan tuotteen vuoksi. Homma toimi kuten piti ja purjeet on sitä mitä pitikin. 

Isopurje vaakaleikattu, 330g/m2 dacroni radiaalivahvikkein. 4-läpilattaa ja kahdet reivit, juurikin siis tarpeisiin sopiva purje. Vanha Älvströmmin isopurje kesti käyttöä 18 kautta ilman suurempia ongelmia. Radiaalivahvikkeita vanhassa purjeessa ei ollut ja kangaskin ainakin nyt tuntui jonkin verran kevyemmältä, tosin siihen saattaa syy olla vuosien uv-säteilytys. Purjeen muoto on taas mitä pitää, vanhaa purjetta kun ei saanut enää "levyksi" millään. Myös juokseva alaliikki tuntuu äkkiseltään huomattavasti paremmalta ratkaisulta mutta se lienee syy miksi muita ei juuri enää tarjolla olekaan. Vanhaan purjeeseen verrattuna 2-reivi on hieman korkeammalla, sillä vanha reiviköysi ei enää riittänyt, onneksi noita köysiä on jäänyt ylimääräisiä kun lähes kaikki köydet on uusittu muutamana viime vuonna.

Uusi isopurje, latat vielä säätämättä.

Genoa 1 on taasen ohuempaa dacronia (230/m2) kuin vanha. Se ei sinänsä ole ongelma, koska kovemmalla tuulella käytössä on kuitenkin itseskuuttaava fokka. Virtauslangat on asialliset ja pieni ikkuna varmistaa niiden näkyvyyden. 


Kaiken kaikkiaan asiallinen setti purjeita, eikä moittimista niissä. Ainoa ongelma oli tietysti purjeen syöttäjä Seldenin mastossa, josta ei uudet läpilattojen ratsastajat tietenkään läpi menneet. Sain purjeen kuitenkin ylös viilaamalla syöttäjää mutta sehän ei tietysti riittävää ohennusta kestänyt ja nyt on tilattu uusi kiinteä osa, joka ruuvataan paikoilleen kun purje on syötetty. Hinnaltaan tämä osa oli uskomattoman kallis, 90€, mutta onpahan sitten Seldenin oma osa ja palvelukin oli Jotiko-Marinella kohdallaan, joten ei jaksanut jäädä asiaa sen paremmin selvittelemään. Osa on tulossa postilla. Tämä ongelma lienee normaali, sillä muistan ainakin kummisetäni kärsineen purjeita uusiessaan ihan samasta ongelmasta pari vuotta sitten.


Uusien purjeiden huonoin puoli lienee niiden käsiteltävyys muualla kuin ylhäällä mastossa. Isopurje on huomattavasti hankalampi taitella puomille, kun vanha purje laskeutui lähes itsestään siistiin kasaan. Pitänee miettiä ehkä lazy-jackiä. 150% genoa on on myös kannella äärimmäisen hankala taitella pussiin mutta molempien purjeiden osalta asia korjaantunee käytöllä. Selkein ulkoinen parannus veneen laituriulkonäköön lienee uusi puomipeite, joka tumman sinisenä istuu kuin nenä päähän ja on selkeästi parempi kuin vanha virttynyt beige vastaava. Varoitus niille lokeille ja variksille jotka suunnittelevat uudelle puomipeitteelle paskomista!!!
Leparit kaipaa vielä kangassuojat

Pienellä Suomen Linnan edustan koepurjehduksella purjeet toimivat moitteetta, istuivat täydellisesti ja ovat selkeästi tehokkaammat liikuttamaan venettä kuin vanhat "pussit". 2-4ms tuulessa vene tuntui lentävän, yli 5 solmua nopeutta. Myös litteät purjeet parantavat huomattavasti tuuleen nousukulmaa. Muodolla on siis merkitystä!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Matilda Inkoosta 22.5.2011

Matilda, Oceanis 46, noudettiin tänä vuonna aurinkoisena ja hyvä tuulisena päivänä 22.5.2011 talvisäilöstään Inkoosta. Vene oli sovitusti laskettu veteen perjantaina 20. päivä pohja maalattuna ja masto pystytettynä. Kiitokset taas asiallisesta toiminnasta Grip Marinelle.



Veneen talvisäilytyksessä voi päästä erittäin helpollakin. Matilda vietiin Inkooseen, Grip Marinen laituriin lokakuun alussa ja jätettiin laituriin odottamaan nostoa. Seuraavalla viikolla tarkistin puhelinsoitolla että kaikki on kunnossa ja vene pestynä lämpimässä hallissa odottamassa talven pakkasia. Vene oli toki sisältä itse siivottu ja pesty ja ylimääräinen tavara varastoitu muualle, tankit tyhjennetty mutta muuten ihan sellaisenaan. Itse asiassa jopa hieman huonolla omalla tunnolla venettä käytiin ensimmäisen kerran katsomassa vasta huhtikuussa, kun itse, omin pikku kätösin kävimme omistajan kanssa kiillottamassa sen kyljet (sekin helppoa kun uusille kyljille vain levittää Holmenkollenin Sport Polishia ja pyyhkii pois). Kaikki oli kunnossa kuten pitikin, kone huollettu, akkuja ladattu ja vaahtosammuttimet tarkastettu. Niipä koko talven aikana ei murehtia tarvinnut, kaikki työt oli tehty sovitusti ja vene oli vedessä kuten oli sovittu. Ei voisi kai juuri helpompaa olla?

Rulla genoa viritettiin laiturissa paikalleen ja tarkistettiin muuta juttu ja eikun merelle. Purjeet auki heti ja aivan loistavassa 5-7ms lounaistuulessa täysin purjein kohti Helsinkiä. Nautinnollinen Porkkalan selän ylitys 8,5 solmun keskinopeudella uunissa ruokaa lämmitellessä ja auringon paisteessa syödessä. Porkkalan kärjestä itään olikin täysmyötäistä tuulta ja purjeet harakalla. Vauhtia riitti kuitenkin mukavasti niinkin. Espoon edustalla purjeet sisään ja kone käyntiin kun tuuli moinasi alle 4ms ja koneella laituriin, jossa tuuli olikin jo hävinnyt kokonaan. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin ajaa tyynessä sormipontooniin.

Start Time: 22.5.2011 13.34
End Time: 22.5.2011 18.30
------------------------------------
Active track info
------------------------------------
Distance: 35.8 NM
Total Time: 4H 55'
Average Speed: 7.3 kts
Max Speed: 9.7 kts

Reissussa tuli testailtua Talven hankintoja, eli GoPro HD kameraa ja Ipadia. Ipad toimii plotterina kyllä, kirkkaassa auringon valossa näyttöä on hankala nähdä, varsinkin kun on vesitiivis kiiltelevä pussi vielä päällä mutta linkistä löytyy ehkä se mikä tulee kesällä olemaan sen tärkein anti, eli blogiin saadaan reittitietoja kisoista ja muistakin purjehduksista.







maanantai 23. toukokuuta 2011

ARC 2011 osallistuminen varmistunut

No niin, suunnitelmat ARC2011 osalta ovat siis vahvistuneet ja lentoliput tilattu. Lähtö tapahtuu marraskuun 20. päivä ja viikkoa aikaisemmin miehistö lentää Las Palmasiin auttamaan jo muutamaa päivää aiemmin veneelle menevää kipparia. Tarkoitus on lentää takaisin jouluviikolla Martiniquelta.


Taas on yksi kauan haaveiltu unelma siis toteutumassa. Suurempia ongelmia ei toivottavasti matkalle satu. Vene on tällä hetkellä Turkissa ja lähtee siirtymään omistajansa tuomana kohti Kanariaa elokuun alussa. Valitettavasti tälle matkalle ei itselläni ole mahdollisuuksia osallistua, sillä jo nyt lomat ja luvat ovat kortilla.Veneen olisi tarkoitus olla Las Palmasissa siis odottamassa lokakuussa, toivottavasti kaikki menee suunnitellusti siihen asti ja sen jälkeenkin.

Paljon on varusteltavaa ja mietittävää vielä ennen lähtöä, mutta hyvässä vauhdissa tuntuu suunnitelmat olevan. Meitä lähtee 3000 merimailin Atlanttin ylitykseen neljän hengen miehistö. Ensimmäiset miehistöpalaverit on pidetty ja ehkä niitä tulee lisää vielä ennen lähtöä. Kippari on kokenut, samoin miehistökin, joten sen suhteen ei ole epäilyksiä. Miehistö on kipparille toistaiseksi oikeastaan tuntematon, mutta toisilleen enemmän ja vähemmän tuttu.

Muutamia kysymyksiä on vielä varustelun osalta auki, lähinnä vedenteko ja sähköntuotto mutta niihinkin ratkaisut ovat selkiintymässä.

Jotain tällaista on siis odotettavissa...

ARC 2011 osallistuminen on siis edessä ja ensimmäinen todellinen testi valtameripurjehduksesta pidemmästä purjehduksesta. Tähän mennessä pisin yhtäjaksoinen purjehdukseni on ollut 550 merimailia ja siinäkin välillä maata näkyvissä. Saattaa tuo 3000 merimailia ilman vilaustakaan maasta aiheuttaa erinäisiä tunteita... Jatkossa tarinaa tulee enemmänkin tämän tiimoilta kun asiat etenee. Vielä on myös hieman epäselvää miten yhteydet Atlanttilla hoidetaan. Parhaassa tapauksessa blogia päivitetään myös matkalla mutta sekin asia on vielä pahasti auki.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Henkilökohtaisia varustehankintoja

Kevät on tulossa vaikka kelit ei nyt välttämättä siltä vaikuta ja lumikaan ei tunnu sulavan. Aina näin keväällä tuntuu löytyvän tarvetta tehdä kaiken maailman hankintoja. Nyt pari henkilökohtaista varustetta on tullut hankittua tulevalle kaudelle.

Vene11 -messuilla tuli kokeiltua Ursuitin AWS -kuivapukua kun tuntuu välillä olevan tarvetta oikeasti pysyä kuivana. Muston HPX -housut ja MPX -takki on tätä virkaa hoitanut tähän asti, mutta silti vaan tuntuu että kastuu aina jostain välistä. Nimenomaan tuolla kaulamiehistön paikalla usein tulee "sukelleltua", jolloin pelkkä vedenpitävyys ei kuitenkaan riitä vaan vettä tulee kauluksesta, hihansuista ja lahkeista sisään. Ikävimmältä tuntuu aina märät jalat ja siihen ei kovin kummoista keliä tarvita että kengät kastuu. Todellisuudessahan tuo on turvallisuusvaruste mutta toivottavasti sellaista hetkeä ei koskaan tule vastaan että pukua siihen tarkoitukseen tarvitaan.


Tuon puvun kokeilusta se sitten lähti, hirveä metsästys mistä sen puvun nyt ostais ja mihin hintaan sitä saa. Ursutin sivuilla 4Tex AWS -puvun hinnaksi ilmoitetaan 790€. Aikani asiaa tutkailtua löysin Klaukkalasta liikkeen nimeltä Welhonpesä. Welhonpesä myy kaikkea melontaan je sen tyyppiseen harrastamiseen liittyvää tavaraa hyvään hintaan. Tilat eivät ole kummoiset mutta palvelu oli kyllä erittäin asiallista ja miellyttävää. Ajelin lauantai aamupäivällä Klaukkalaan itseasiassa kokeillakseni AWS -puvun Goretex mallia mutta se osoittautui erittäin epämiellyttäväksi. Kyseessä toki oli hieman vanhempi malli metallivetoketjulla mutta vaikka ei kuulemma valmistajan mukaan leikkaus olekaan muuttunut, oli tämä Goretex -puku epämiellyttävä. Tästäpä syystä päätinkin vielä kokeilla 4Tex -mallia siis samasta puvusta ja johan tuntui mukavalta, aivan kuten messuilla ensikokeilemalla.

Ursuit AWS 4Tex (Ursuitin kuva)
Kyseessä on viime vuoden mallia oleva puku, mutta ymmärtääkseni ainoana erona on yksi tasku, jolla en katsonut olevan merkitystä, varsinkin kun tuntuu ettei uusinta mallia mistään mustana löytynyt, siis ovh:ta edullisemmin. Puvun mukana tuli neopreenihanskat ja -huppu sekä pipo. Myös kuljetuspussi tästä puuttuu mutta se ei ole ongelma kun tavaraa kuitenkin täytyy muutenkin aina mukana kantaa.

Puku on siis kokonaan yhtenäinen, kevyt ja "taipuisa". Äkkiseltään vaikuttaa siltä että sillä liikkuminen on huomattavasti helpompaa kuin Muston puvulla. Ranne- ja kaulamansetti on ohutta erittäin joustavaa neopreeniä joka tuntuu pehmeältä, eikä ainakaan muutamalla kokeilulla vaikuta siltä että pitäisi alkaa tilaa lisää leikellä. Puku on kokoa XXL ja juurikin oikean kokoinen "sukkia" lukuunottamatta. Ursuitin sivujen mittojen mukaan näin pitäisi ollakin, eli olen juurikin tuon puvun alamitan mitatinen (194cm). Puvun alle mahtuu mukavasti vaatetta alle, jottei tarvitse palellakaan. Puvun sukat ovat tosiaan hieman suurehkot, kokoa 48, mutta ei tunnu olevan ongelma kun kengät pitää jalassa kuitenkin kokoajan olla. Lienee helpointa vetää puvun päälle sukat ja sitten kengät, jottei varmasti paina. Saappaiden kanssa tilanne voi olla huonompi mutta se selviää sitten joskus kesällä.

Ensivaikutelman perusteella puku on juuri se mitä on etsitty. Maksoin puvusta 499€, eli siihen hintaan ei saa edes uusia Muston MPX -housuja. Käyttöähän tällä puvulla toki on vähemmän mutta siitä syystä hyvin hoidettuna se lienee ikuinen=). Käyttökokemuksia tulee sitten joskus kesällä...

ps. Ostin samalla reissulla Ortliebin A4 -kokeisen pussin ja istuu OtterBox Defender -suojan kanssa Ipadille kuin unelma. Täysin vedenpitävähän tuo pussi ei ole, mutta eipä Ipadin kanssa sukellella tarvitsekaan. Näyttöä voi käyttää mukavasti ja pussin tahmaisen pinnan uskon pitävän vehjettä melko hyvin penkillä vaikka vähän kallisteleekin.
Ortliebin dokumenttitaskut (Ortliebin kuva)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kauden 2011 kisakalenteri (alustava)

Alkavan kauden kisasuunnitelma alkaa olla kuosissa. Tähän tuskin mitään suurempia muutoksia on odotettavissa.

First 50, Pegasus EST 599
10.-12.6.2011 Volvo Suursaari Race (pe-su)

3.-4.7.2011 Hanko-Sandhamn (su-ma)

5.-9.7.2011 Gotland Runt (ti-la) startti 6.7. keskiviikkona klo 12.00

5.-7.8.2011 BOW avomeripurjehduksen SM, Tallinna (pe-su)

19.-20.8.2011 Mandatum-Life Helsinki Tallinna Race (pe-la)

10.-11.9.2011 Syysseilaus (la-su)

Tavoitteena lienee edelleen pitää hauskaa, ei verenmaku suussa kisata. Tosin kaippa sitä olisi kaikissa kisoissa hyvä saada hieman parempia sijoituksia kuin menneellä kaudella. Se ei useimmissa tapauksissa ole kovin vaikeaa=).
Valmiudessa...
 Miehistö pitäisi tulevalla kaudella olla hieman pysyvämpi. Aikaisemmin pysyviä miehistön jäseniä on oikeastaan ollut neljä, kippari mukaan luettuna. Normaali miehistö kun vaihtelee 8-11 välillä, on selvää ettei yhteistyökään aina suju kovinkaan rutiinisti. Ottaen vielä huomioon että miehistö yleensä koostuu eri kansallisuuksista, suomalaisista, ruotsalaisista ja virolaisista, on kielikin kommunikointikin varsinkin tiukoissa tilanteissa hieman haasteellista=).
 
Totuushan on: "Lahjattomat harjoittelee ja jäykät venyttelee", se sopii melko hyvin meidän kisatiimiin!

Gotland Runt 2010 -tiimi.

Ipad - venekäyttöön

Viime kaudella suurin puute henkilökohtaisessa yhteydenpitovarustuksessa oli selkeästi kevyen läppärin tai tabletin puute. Jollain konstilla sitä on aina haettava säätietoja, satamatietoja ja tietysti surffailtava netissä. Puhelimella se on tähän asti onnistunut kyllä, mutta eihän se nyt mukavaa ole. Läppärinkin on hyvä, mutta itse pidän enemmän näistä raahattavista (17"), joten keveys ja akkukesto on kaukana. Siis onko parempaa syytä ostaa IPAD???

Ipad 3G 64Gb ja OtterBox Defender.

Veronpalautukset tulivatkin sopivasti juuri Ipadin suomen julkaisun aikaan, joten yksi Ipad 64Gb 3G sain uuden omistajan joulukuun alkupuolella minusta. Applen ikävä puoli on tietysti lähes kaikissa laitteissa hinta. Hyvä puoli siinä tosin on se, että laitteen voi ostaa mistä vaan ja se on aina sama, koko Euroopassa. Siksipä tein poikkeuksen ja ostin omani Stockmannilta, syystä että muualla se oli loppu ja odotusajat pitkiä.

Paljonhan Ipadista on puhuttu ja muutaman kerran sellaisella ennen ostoa olin leikkinyt. Näppärä vehje ja on ollut nämä kolme kuukautta todella aktiivisessa käytössä. Harvoin jaksaa enää kotona läppäriä aukaista kun "kestää niin kauan". Ipad on aina käsillä ja aukeaa heti. Kotona laite on langattomassa verkossa mutta tietysti rajoittamattomalla datalla oleva 3G sim toimii poissa kotoa. Ongelmaksi reissuissa saattaa tietysti tulla tuon Elisan verkon kattavuus, mutta harvoin sitä merellä liikkeessä nettiä tarvitsee. Hyvässä 3G -verkossa netti on nopea, paljon nopeampi kuin Nokian puhelimessani samassa verkossa, molemmissa täysi nopeus. Surffailussa Flash -tuen puuttuminen on suuri puute, mutta sen kanssa oppii elämään. Akkukestokin on yllättävän hyvä. Näyttöä toki kannattaa hieman himmentää, ainoastaan suorassa auringonpaisteessa näytön kirkkaus pitää olla tapissa. Heijastuksia estävä näytönkalvo on äärimmäisen hyvä kirkkaassa auringonpaisteessa.

Koska omasta veneestä puuttuu kokonaan plotteri, oli yksi syy Ipadin hankkimiseen myös Navionicsin karttaohjelmistot. Tämän ohjelman ansiosta mikään muu tabletti ei ollut oikeasti edes vaihtoehto. Onnekseni kartan ostoa lykkäsin muutaman viikon, sillä ohjelma uudistui ja olisin näin lukemani perusteella joutunut maksamaan ohjelmasta pariin kertaan, paha virhe! Nyt maksoin 29,90€ Navionicsin koko Euroopan kartoista, mielestäni äärettömän kohtuullinen hinta. Venekäytössä minulla on kokemusta oikeastaan vain Raymarinen plottereista Navionicsin kartoilla ja ainakin ensituntuma on hyvin samanlainen. Tosin kartan päivityksestä minulla on pieniä epäilyksiä, mutta sehän selviää kun jäät lähtee. Hintaansa nähden ohjelma on siis varmasti pätevä ja tuskin kartan päivitys purjeveneessä on ongelma;). Näyttö on riittävän suuri plotteri käyttöön ja GPS löytää itsensä uskomattoman nopeasti, aina.

Ipad ja Navionics HD.

Ipadin soveltuvuus venekäyttöön ei välttämättä ole paras. Runko on jämerä, mutta ei iskunkestävä ja luonnollisesti vesitiiveys puuttuu. Iskunkestävyys on hoidettu, tilasin Verkkokaupasta Otter Boxin Defender suojan (54€), joka nostaa painoa selkeästi mutta toisaalta tekee laitteesta iskunkestävän ja tällä suojalla pysyy paikallaankin vaikka vähän kallistuksessa. Vedenpitävyys on vielä ratkaisematta mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että AquaPacin pussilla tullaan se asia hoitamaan jos mitään parempaa ei löydy. Ipadille sopivaa pussia saa noin 30€ hintaan netistä. Kameraliitännän toki hankin ensitilassa mutta silti saattaa käydä niin, että kuvapäivitykset blogiin tulee vasta kotosalla. Asiaa pitää vielä hieman tutkia. Ulkomailla langatonverkko on ehdoton edellytys blogipäivityksille, sillä saattaa tulla sanomista jos 3Gtä käyttää maailmalla;).


Virran saantiin löytyy tietysti verkkolaturi ja 12V tupakansytytin laturi. Suunnitelmissa olisi vielä jonkin lainen aurinkokennolaturi, sillä ainakin tuolla loppuvuoden Atlanttin ylityksellä virransaanti saattaa muodostua ongelmaksi. Myös tämä asia on työn alla. Myös kiinnityssarja veneeseen on mietinnässä mutta sopivaa ei oikein ole löytynyt, ainakaan sellaista joka toimii tuon Otter Boxin ja AquaPacin pussin kanssa.

Veneilykauden alkua siis odotellessa. Plotterikäytön kokemuskia ja vertailuja olen lehdistä lukenut mutta onko niihin luottamista? Ipad on osoittautunut jo ilman venekytkyjä aivan loistavaksi kapistukseksi. Jos Ipad vielä osoittautuu edes jollain tavalla toimivaksi veneilykäytössä, parempaa sijoitusta tuskin olisin voinut tähän tarpeeseen tehdä.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Uusi alku

Lumet sulaa pikkuhiljaa ja venemessut on ohi. Alkaa siis myös kauden purjehdussuunnitelmat muotoutua.

Tämä blogi on ollut hieman hunningolla mutta nyt uusien suunnitelmien voimalla viritän tämän nyt toimintaan. Kauden suunnitelmat alkaa olla mallillaan, kesä normaalisti kisaillessa itämerellä ja lomapurjehtiessa. Kauden huipennus näyttäisi olevan ARC2011 jos vain kaikki osuu kohdalleen. Tulossa siis taas helposti yli 5000 mailin kausi, joten eiköhän sieltä kirjoitettavaakin löydy.
Spinnuttelua Gotland Runtissa 2010.

Tästä siis lähdetään. Blogin alkuperäinen ajatus lähtee toimintaan siis nyt! Seuraamme varmasti ARC11 valmistautumista, kesän purjehduskilpailuja ja kesän muita purjehduksia.