maanantai 11. heinäkuuta 2011

Tallinnassa

170nm, 22 tuntia, keskinopeus siis 8,1kn. Matka yhdellä halssilla genoa1:llä, hetki kokeiltiin alkumatkasta genoaa ja code0:aa mutta helppoa purjehdusta ilman minkäänlaista rehkimistä ja tosiaan vauhtia riitti, toisin kuin meillä kisoissa koskaan. Aamuyöstä vähän Yanmarinilla lykättiin lisää vauhtia kun tuuli hieman tyyntyi.Matkalla katseltiin kolme elokuvaa ja nukuttiin, kahden tunnin ajovuoroilla.

Hieman on tankki tyhjä kuluneen viikon jälkeen. Reissu oli hieno ja oli hauskaa! Ensi vuonna uudestaan? Kyllähän sitä Gotland Runt sijoitusta pitäisi päästä parantamaan kun nyt sijoitus heikkeni viimevuodesta, tosin ensi vuonna sijoituksen parantamisen pitäisi olla jo huomattavasti helpompaa =)!

Seuraavaksi BOW elokuun alussa...


- Posted using BlogPress from my iPad

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

24h purjehdus Sandhamn - Tallinna

Suunitelmien mukaan lähdettiin heti aamulla siirtämään Pegasus kotisatamaan Piritaan. Ruotsalaisella miehistöllä oli vähän nihkeä aamu, mutta kummasti poikiin tuli vauhtia kun selvisi että seuraava lautta mantereelle lähtee puolen tunnin kuluttua.

Tankin kautta lähdettiin merelle, heti kun Sandhamnin edustan karikotm oli Kierretty, nostettiin iso ja genaakkeri ja otettiin autopilotilla trackki kohti Naissaaren eteläkärkeä, matkaa 170nm. Tuulta 5-8ms SW. Genaakkerilla vauhtia 9kn mutta tuuli kulma hieman liian tiukka, joten vaihdettiin code0 tilalle. Vauhtia riittää yli polaarien kaiken aikaa, autopilotti vaan on hidas oppimaan, mutta kaiken kaikkiaan leppoisaa menoa.

Nyt katsellaan Top Gunia ja mennään leppoisaa 9kn keskinopeutta kohti Tallinnaa. Mistä se johtuu, että kisassa venettä ei saada kulkemaan mutta nyt pienellä miehistöllä, täysillä tankeilla vedetään polaarien ylärajoilla ja ylikin ilman minkäänlaista eforttia?


- Posted using BlogPress from my iPad

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Hanko - Sandhamn Race tulokset

Toinen sija Hanko - Sandhamn Racessa! Wafi meni edelle, mutta sehän oli tiedossa. Nyt on siis ainakin okin syy juhlia ja senhän tämä miehistö osaa!

Mainittakoon nyt myös miehistö kokonaisuudessaan:

Rolle (FIN)
Robert (FIN)
Anssi (FIN)
Esa (FIN)
Jussi (FIN)
Daniel (SWE)
Owe (SWE)
Arto (SWE)
Henrik (SWE)
Svinge (SWE)
Ingemar (SWE)

Kiitos, Tack, Thank You guys!


- Posted using BlogPress from my iPad

Maalissa 13:40

Päästiin maaliin! Meni melko heikosti Gotlannin kierto, mutta sinne ja sieltä pois ihan mallikkaasti.

Sijoitukset raportointipisteillä:
Ekoknöllen 28
Fårö fyr 23
Östergarn 2
Hoburgs rev 37
Knolls Grund 39
Visby 43
Gotska Sandön 34
Almangrundet 25?
Maalissa ???

Melkoista ylämäkeä alussa mutta ikävää alamäkeä loppua lukuunottamatta. Käytännössä koko matka spinnuteltiin.

Viimeisenä yönä tapahtui pahempi kämmi, kun spinaakkeri solmiutui etustaakiin jiipatessa. Tähän hässäkkään kului 1,5 tuntia, kaksi kaveria kävi mastossa kunnon aallokossa, pimeässä, puomin nostin jouduttiin katkaisemaan mutta purje säilyi ehjänä. Loppumatka olisikin ollut tuskainen ilman spinnua.

Viimevuoden sijoitus, 26. saattaa jäädä haaveeksi tänä vuonna mutta kaiken kaikkiaan mukavaa oli, kuten pitikin.

Vene alkaa olla satama kunnossa, nyt miehistö kuntoon! Palaamme jälkitunnelmiin myöhemmin ja kuviakin tulee ensi viikolla. Huomenna Pegasus kohti Tallinnaa, toivotaan taas yhden halssin reissua, sillä vajaa miehistö saattaa huomenna olla hieman väsynyt!


- Posted using BlogPress from my iPad

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Knolls Grund kierretty klo 10.53

Yö oli kyllä tuskallinen, pyörittiin välillä ympyrää pääsääntöisesti ei kuitenkaan ainakaan kuljettu mihinkään. Sumua aamuyöstä niin ettei edes mitään nähty, muutama sumutorvi kuitenkin töräytteli välillä. Aamu seitsemän jälkeen tuuli alkoi viritä ja saatiin kunnon vauhdit joksikin aikaa.

Puolen päivän aikaan tuuli taas kuoli ja "safetycar" kokosi kaikki yhteen, saavutettua etua siis taas menetetään. Harrastamme purjesulkeisia, eli vaihtelemme tihuvaan genoa1, code0 ja spinun välillä, juuri vaihteeksi nousi code0. Gotlannin rannikko jo siintää mutta Visby on sumuverhon takana.

Lämmin päivä kaiken kaikkiaan, tuulet vaihdelleet 0 ja 4,5ms välillä, nyt 1ms. Katsellaan taas, saattaa Munkkällaren kutsua kovasti kun Visby on näkyvissä mutta näillä mennään edelleen, nyt kisataan, sitten juhlitaan, jos juhlitaan =)...


- Posted using BlogPress from my iPad

torstai 7. heinäkuuta 2011

Hoburgs rev lähestyy, erittäin hitaasti

Joo, pläkä! Nämä alkavat olla meille niin kovin tuttuja. 57/63 venettä ilmoittautunut edellisellä raportointipaikalla ja edelleen ollaan sijalla 2. Vaikea kuitenkin uskoa, sillä alkaa Gotlannin eteläisillä vesillä olla purjetta siihen malliin, että sijoituksemme tuskin pitää, toivotaan kuitenkin parasta.

Parissa tunnissa ilmoittautuminen siis Gotlannin eteläkärjessä. Vauhtimme vaihtelee 1-6 solmun välillä, keskimäärin ehkä kuitenkin noin 2.

Kisa jatkuu...


- Posted using BlogPress from my iPad

Östergarn ohitettu klo 7:50

Östergarnille valitsimme ulomman reitin, kuten Expedition suositteli ja nyt näyttää ihan hyvälle. 36 venettä kun on tällä hetkellä tuloslistoilla, olemme sijalla 2. Edellisellä raportointipaikalla olimme 23. Tämä selittynee Gotlannin rannikolla olevasta tyynemmästä alueesta, jonka ilmeisesti kiersimme, vaikka heikkoa tuulta oli meilläkin. Toisessa luokassa kilpaileva Luffe 48 on juuri edellämme ja tehnyt samanlaisen nuosun luokassaan.

Sijoitus saattaa toki muuttua mutta seurataan sitä Täältä.

Nyt suoraan spinnuttelua kohti Hoburgs reviä Gotlannin eteläkärjessä, matkaa 21nm. Tuulta 5ms N.


- Posted using BlogPress from my iPad

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kohti Almangrundettia

Startti meni ihan mallikkaasti, ensimmäisen kymmenen joukossa viivan yli. Ei kummempia ongelmia, genoa1 ylhäällä viivalle ja paukn tullessa spinnu ylös. Spinu olisi voinut nousta nopeamminkin mutta nyt näin.

Almangrundetilla spinnujiippi, noin 10 min kuluttua. Tuulta 6-7ms NE, seuraavaksi kohti Nynäshamnin Ekoknöllenia. Neljäntenä Almangrundetilla.

Yhteydet alkaa heiketä, palataan kun kenttää taas löytyy.


- Posted using BlogPress from my iPad

Lähtö viivästynyt...

Syytä ei tiedossa, mutta lähtö on viivästynt puolella tunnilla. Tarkoittaa sitä, että luokkamme SRS Bravo lähtee klo 13.15.

Laiturista irroittautuessa oli hieman oli hankaluuksia, keulapotkuri jumittui päälle, onneksi Wafi selvisi ilman osumia kuitenkin ja keulapotkuri saatiin sisään, jottei mennyt kisa ihan persiilleen.

Juuri ensimmäisen luokan lähtöpaukku tuli, eli vajaa 45min lähtöön!


- Posted using BlogPress from my iPad

Åf Offshore Race - Gotland Runt

Starttiin aikaa vajaa kolme tuntia! Kaikki toiminnassa, miehistö, vene ja varusteet. Myös 3G yhteys on, joten päivityksiä pitäisi saada matkan varrella, se jää kuitenkin nähtäväksi.

Tulossa spinnustartti ja samassa lähdössä 65 venettä, saattaa siis tulla mielenkiintoiset paikat ja keulilta olisi hyvä lähteä. Tuuliennusteet ja Expedition sanoo että pe-la yönä ollaan maalissa. Muutama pläkä on tiedossa mutta katsotaan mihin tuuliennusteet muuttuvat. Näillä näkymin spinnulla mennään melkompitkälle.

Onnea kisaan siis!


- Posted using BlogPress from my iPad

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Vettä pilssissä

Yön aikana tuli ihmeteltyä, miksi pilssipumppu käy muutaman minuutin välein. Nyt aamulla asiaa piti alkaa oikein tutkia ja tosiaan useimmissa pilssin osissa oli enemmän tai vähemmän vettä. Kaikki luukut avattiin ja tyhjennettiin, mutta toisiin vettä tuli kokoajan lisää.

Riittävästi kun asiaa tutkittiin, löytyi syy. Uimatason suihku on rikki ja kun paine on päällä, valuu vesi suoraan taaimmaiseen boksiin, josta se pikkuhiljaa valuu pilssiin ja sen eri osiin, koska dreinit ovat osaksi tukossa. Yön aikana siis olis muutama sata litraa vettä valunut pilssiin ja tästä syystä pumppu käy tiuhaan.

Nyt ongelma on havaittu ja korjattu, vielä pitää odottaa että kaikki vesi valuu pilssipumpulle ja se vie aikaa.


- Posted using BlogPress from my iPad

Åf Offshore Race - Gotland Runt 2011

Srs bravo -luokassa purjehditaan, viime vuoden sijoitus 26/51. Rata löytyy täältä http://race.ksss.se/PageFiles/731/Alfa-Bravo.pdf, keltaista siis seurataan.

Toistaiseksi meillä ei ole vehkeitä sijainnin ilmoittamiseen livenä mutta asiaan perehdytään tänään vielä. Myös miehistö on tämän päivän jälkeen täydessä mitassa kun Esa ja Owe saapuvat.


- Posted using BlogPress from my iPad

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Korjaus maalijärjestykseen!

Todellakin, ensimmäisenä maalissa oli Magnum, toisena Vivien, sitte Wafi ja vasta neljäntenä me. Parhaan suorituksen teki kuitenkin varmasti Silva, joka tuli vajaa tunti meidän jälkeen First 36.7 veneellä

Tässä kohtaa alkaa varmasti kaikki olla jo maalissa. Onnittelut kaikille kanssakilpailijoille!

Nyt jälkikäteen kaikilla olemassa olevilla tuulitiedoilla reitin optimointi näyttää aika erilaiselta kuin käyttämämme reitti. Emme seuranneet ohjelman optimoimia reittejä, vaan mentiin vähän optimoitua reittiä mukaillen ja hyvinhän siinä ei käynyt. Joko siis luotetaan tai ollaan luottamatta, ei mitään kultaista keskitietä ole tässä suhteessa. Ymmärtääksemme ensimmäisenä maaliin tullut Magnum kiersi tyynimmän alueen pohjois puolelta kun me menimme keskeltä läpi. Mitä tästä voidaan oppia?

Kohti uusia haasteita siis ja loppuu se vanhojen muistelu. Sekin päivä toivottavasti vielä nähdään kun meillä kaikki menee nappiin. Paljon on myös positiivista, kielimuuri ei enää niinkään aiheuta ongelmia. Myös miehistö alkaa pari kisaa yhdessä purjehdittuaan toimia kunnolla. Edelleen joku viisas on sanonut "lahjattomat harjoittelee" me siis vain kisaamme ja katsotaan miten käy =)!



- Posted using BlogPress from my iPad

Hanko -Sandhamn, maalissa

Vaihtelevat tuulet jatkuivat koko päivän. Vasta kolmen aikaan alkoi tuulla ja päästiin hyvää vauhtia Almangrundetille, jossa genoa1 ylös ja tiukkaa kryssiä maaliviivalle. Saatiin sentään spinnulla 10kn rikki useampaankin otteeseen ja kryssivauhtikin oli kohdallaan.

Muita ei maalia lähestyttäessä edessä nähty kuin Wafi mutta laiturissa oli myös Vivien, FG43. Siis kolmantena maalissa klo 17.27, eli reitin valinnat eivät edelleenkään onnistuneet täydellisesti. Lienee paikallaan pientä palaveria, kuinka Expeditionia tulisi seurata. Joko seurataan tai sitten pers tuntumalla mutta ainakaan soveltaminen ei ole paras vaihtoehto =).

Tarina jatkuu... Nyt vene ja miehistö kuntoon!


- Posted using BlogPress from my iPad

Hanko - Sandhamn Race, part three

Yövahdit lusittu ja tuultakin on taas, WNW 7ms. Useampaan otteeseen on Expeditionilla laskettu optimaalista reittiä, mutta aina se tuntuu hieman vaihtelevan. NMEA -datan syöttö olisi hyvä saada kuntoon mutta ei taida onnistua vielä Gotland Runttiinkaan.

Reaaliaikainen tuulitieto ennusteiden lisäksi helpottaisi huomattavasti tilannetta. Myöskään ulkoinen GPS -loggeri ei oikein tunnu toimivan, säädettävää siis riittää. Toisaalta ihan pieleenkään ei ole Expedition opastanut, hankalinta tuntuu olevan tuuliennusteiden ajastaminen oikea-aikaisiksi.

Spinnulla siis edelleen jatketaan Almangrundetille saakka (44,2nm @254*), todennäköisesti yksi jiippi vielä ainakin tulossa, paitsi jos tuuliennusteet oikeasti pitävät paikkaansa.


- Posted using BlogPress from my iPad

Hanko - Sandhamn Race, part two

Yövahdit vaihtuvat, kahdella vahdilla mennään. Tuuli on ennusteita edellä noin 4 tuntia ja jonkin verran heikompaa. Spinnulla viimeinen kolmen tunnin vahti, sitä ennen genoa1 ja code0 vaihtoja.

Nyt tuntuu tuuli hieman tasoittuvan itään ja pientä vetoa saadaan spinnuun. Tavoitteena nyt hieman leikata yläs ja jiipata seuraavassa vaihdossa, jos ei ihmeempiä tapahdu. Wafi ja joku muu lähellä, eli kirittävää löytyy...


- Posted using BlogPress from my iPad

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Hanko - Sandhamn Race, part one

Startti klo 16.15 meni meiltä heikosti, ei tosin oltu ainoita mutta kyllä omat paukut pitäisi tunnistaa?

Alku meni Hanko 1 -merkille spinnulla, sen jälkeen hetkeksi genoa 1 ja vielä code 0. Tuulta ennusteiden mukaiset 4ms NW. Mukavasti saatiin stratissa hävityt kiinni mutta sitten alkoi tuuli temppuilla. Nyt tuulta 1,4ms N ja purjesulkeiset jatkuu. Viimeisen tunnin aikana ollut genoa1, code0, genaakkeri ja taas genoa1.

Näillä mennään! Wafi taas tavoitettu, muutama vielä edellä. Nyt matkapuhelinverkko alkaa takkuamaan. Palaamme taas yhteyksien päässä!


- Posted using BlogPress from my iPad

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Hankoon

Pegasus sai viimeisen silauksen perjantaina kun pohja pestiin ja sliipattiin ja purjeet tulivat huollosta. Genoa1, genoa3 ja spinnu korjattu. Ainoastaan spinnussa selkeä repeämä Volvo Suursaari Racen jäljiltä.

Perjantai iltana vene purjejdittiin Suomenlahden yli Inkoon edustalle ja lauantaina jatkettiin kohti Hankoa. Hämmästyttävää on se, että päivän piti olla lähes tuuleton mutta niin vaan pienellä miehistöllä genaakkerilla vauhtia riitti jopa 10kn, tuulen ollessa E 7ms. Kilpailuissa kun nopeudet tuntuu olevan jotain paljon vähemmän?

Ennen Hankoa kalibroitiin tuulimittarit ja saatiin ne näyttämään jokseenkin järkeviä lukuja. Myös Expedition ongelmia yritettiin ratkoa. Vielä puuttuu NMEA - tiedot ohjelmalta jotta homma toimisi täydellisesti. Ongelmana tuntuu olevan Raymarinen PC-interface, josta ei tunnu tietoa ulos saatavan vaikka asiaa on nyt tutkittu itse ja muutaman "asiantuntijankin" kanssa.

Miehistön ruotsalainen osa saapui Hankoon illalla ja olivathan he jo hyvässä Hangon Regatta tunnelmassa tullessaan. Ilta meni taktikoidessa, kuulumisia vaihtaessa ja Hangon menoa seuratessa. Vaikka ei ole kuulemma meno Regatassa enää entisellään väkeä kyllä edelleen riitti.


- Posted using BlogPress from my iPad

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Miesten purjehduksen loppu

Ukkosen jyristämän yön jälkeen heräiltiin omaan tahtiin. Hannu oli jo ehtinyt käydä aamusaunassa kun muut vasta heräili. Aamiaisen ja suihkujen jälkeen laitettiin Matildaa kuntoon, käytännössä siis siivottiin ja siirrettiini vene eilen sovitulle, paremmalle paikalle 11. päivän lepoon. Kaiken kaikkiaan 12. päivän paikka Airistolla sähköineen kaikkineen maksaa 200€, mielestäni ei paha hinta mutta ei nyt ihan ilmainenkaan. Mutta onneksi paikalla on myös aina joku eli pahemmassakaan kelisää ei tarvitse Matildasta kantaa murhetta.

Pieni epäilys satamapoikien aktiivisuudesta kuitenkin on olemassa, sillä kausipaikalla Airistolla seisova Jeannau 50 DS ei ollut viime öisen ukkosen jälkeen saanut tarkistusta. Perä köysi oli kokonaan irti, keula painoi laituria vasten ja veneen perä oli vain hiuskarvan päässä naapuriveneen kyljestä. Vene oli alunperinkin ala-arvoisesti kiinnitetty, mutta mehän reippaina poikina pistettiin vene kiinni kunnolla kun lukitsemattomasta lattia luukusta löydettiin vielä yksi köysikin lisää. Ei siis ketsä veneen omistajan kiitellä =).
Kallis vene ois kyllä hyvä kiinnittääkin...
Ei missään nimessä näin...
Vaan näin!
Harria tultiin noutamaan Airistolta ja päästiin Hannun kanssa samalla kyydillä Turkuun, Kupittaan asemalle juuri sopivasti yhden junan lähtöön Helsinkiin mutta kas kummaa VR hoitaa, juna 45 minuuttia myöhässä.

VR osoitti jälleen, aina myöhässä

Kaiken kaikkiaan mukava purjehdus jota ainakin kelit suosivat. Tuulia olisi saanut olla enemmän mutta päästiin sentään purjehtimaankin. Kuumuus ei yleensä merellä ole ongelmana, mutta meriveden lämmettyä kunnolla on merelläkin jo tukalan kuumaa. Pienistä ja suuremmistakin ongelmista selvittiin kunnialla ja leppoisaa oli kaiken kaikkiaan. Huomisesta eteenpäin päiviellään sitten taas Pegasuksen blogia kun sunnuntaina starttaa Hanko - Sandhamn Race ja keskiviikkona Gotland Runt.


- Posted using BlogPress from my iPad